•KUOLLEIDEN TALVEN VIIDES KUVAUSVIIKONLOPPU•
Lisätty 15.3.2005 [kuvat] [info] [ohjaajan päiväkirja]

Sonkajärvi kutsui jälleen ja nyt kuvauksiin lähdettiin kahden viikon tauon jälkeen. Viikonlopusta oli tulossa rankka erittäin tiukan aikataulun ja valtavan kuvausmäärän vuoksi, mutta kuvauksiin lähdettiin varmoina siitä, että hommassa onnistuttaisiin.

Perjantaina noudettiin Kuopion Autokaupan Markulta sopivan kookas menopeli, johon mahtuisi näyttelijäkaarti sekä raskaskalusto. Volkswagen Transporter starttasi Kuopiosta kuuden aikaan perjantaina ja parin tunnin päästä ruvettiin jo ottamaan illan ensimmäisiä sisäottoja. Kuvaukset jatkuivat hyvällä rytmillä yhteen asti yöllä.

Lauantaina tiimi suuntasi yhdeksän aikaan kuvauspaikalle ja kamera lähti pyörimään kymmeneltä. Kuvaaminen jatkui lähes tauotta viiteen asti, jolloin pidettiin tunnin tauko. Seuraavaksi lähdettiin kyläkaupalle kuvaamaan, jossa sangen lupsakka kauppias otti tiimin hyvin vastaan ja tarjoili kahvit vehnästen kera. Ei ole vielä rehti maalaishenki kadonnut Suomesta mihinkään!

Otot jatkuivat vielä luodinpoistokohtauksella, joka venyi yllättävän pitkäksi huolella toteutettujen erikoisefektien takia. Pitkät kuvaukset tuottivat kuitenkin tulosta ja materiaaliin oltiin erittäin tyytyväisiä. Kuvaukset lopeteltiin puolen yön maissa ja jokainen pääsi muutaman tunnin yöunille ennen sunnuntain aikaista herätystä.

Sunnuntaina ei tarvinnut kuvata kuin kaksi kohtausta, mutta molemmat olivat hyvin vaativia ja hommaa vaikeutti lisäksi statistien tiukka aikataulu. Materiaalia purkitettiin kovalla syötöllä ja kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten statistien otot saatiin kuvattua ennen heidän lähtöä. Päivän päätteeksi kuvattiin vielä yksi sisäkohtaus mökissä, joka venyi pari tuntia odotettua pidemmäksi. Kuopiossa oltiin iltakymmeneltä väsyneinä, mutta tyytyväisinä viikonlopun materiaaliin. Seuraava viikko menisi joukkokohtauksen ja loppukohtausten suunnittelussa.

Katso kuvakollaasi viikonlopulta